lokakuu 10, 2019

Terveiset eduskunnasta ja budjettineuvotteluista

Ilmari Nurminen

Eduskuntaryhmäni varapuheenjohtajana olen päässyt mukaan ensi kertaa budjettineuvotteluihin ja se on ollut erittäin mielenkiintoista. Olen henkilökohtaisesti lopputulokseen hyvin tyytyväinen, koska siinä näkyy politiikan suunnanmuutos: tässä budjetissa parannetaan heikommassa asemassa olevien elämää ja ihmisten huolet työstä, turvallisuudesta, taloudesta ja ympäristöstä on saatu paperille. Nyt on tekojen aika.

Saimme neuvotteluissa läpi merkittäviä investointeja myös alueellemme. Raideliikenteessä Tampere-Pori väli otetaan mukaan pääradan suunnitteluun ja sen kehittämiseen saatiin peräti 40 miljoonaa euroa. Tällä rahalla poistetaan vanhoja tasoristeyksiä, jotka ovat hidastaneet junaliikennettä ja estäneet välin kehittämisen.

Sastamalassa Ellivuoren ja Kiikan liittymät valtatiellä 12 ovat menossa myös uusiksi. Tämä on tärkeä jatkumo valtatie 12 kehittämiselle, seuraavaksi työtä pitää jatkaa valtatie 11 osalta. Saimme liikeministeri Marinilta budjetissa 1,6 miljoonaa euroa rahoitusta näihin hankkeisiin. Ellivuoren risteys on tärkeä kehittyvälle elämyspalvelualueelle ja Kiikasta alkava kantatie 44 puolestaan raskaan liikenteen reittinä pohjoiseen. Tämänkin osalta budjetin neuvottelutulokseen voi olla tyytyväinen, koska vain kaksi tiehanketta Pirkanmaalla saivat valtiolta rahoitusta.

Ammatilliseen koulutukseen ollaan panostamassa nyt merkittävästi. Sinne tulee ensi vuodelle yhteensä 80 miljoonaa euroa lisää rahoitusta. Tämä on tärkeää viesti myös SASKY:lle, että etenkin lähiopetuksen pitää nyt panostaa. Uskon, että koulutukseen ja sivistykseen panostamalla saavutamme myös kunnianhimoiset tavoitteet työllisyysasteen nostamiseksi.

Vanhustenhoidon tilanteeseen on tulossa myös konkreettisia toimia. Vanhuspalveluiden ympärivuorokautiseen hoitoon säädetään sitova henkilöstömitoitus, joka takaa lisää hoitohenkilöstöä vanhustenhoitoon. Samalla pitää kehittää myös koti- ja omaishoitoa. Kaikki tämä edellyttää, että hoitoalasta tehdään houkuttelevampi myös lompakon paksuudessa mitattuna.

Eduskunnassa pöydälleni on tulossa lähiaikoina myös useita muita tärkeitä lakiesityksiä. Muun muassa aktiivimallin kohtuuton leikkuri perutaan heti vuoden vaihteesta alkaen ja käyttöön otetaan hoitotakuu, eli terveyskeskuksessa lääkäriin on päästävä Sastamalassakin jatkossa seitsemässä päivässä.

Yhteiskunnan häpeäpilkkuun, eli eläkeläisköyhyyteen puututaan myös. Pienimpien eläkkeiden korottamiseen esitetään 183 miljoonaa euroa ja samalla eläkeläisten verotusta kevennetään. Tässä on kyse vasta ensimmäisestä askeleesta, joka ei ehkä ole monien toivoma harppaus. Vuosien leikkausten jälkeen olemme menossa kuitenkin oikeaan suuntaan.

Olen iloinen, että voin tuellanne auttaa rakentamaan yhteiskunnasta tasa-arvoisempaa jokaiselle. Työ ei tule olemaan helppoa, mutta kun tavoite on kirkkaana mielessä ja pyrkii aina tekemään parhaansa – se riittää. Mukavaa syksyä ystävät!